Kevät 2007

Aluefinaalit 28.4.2007

Masu 96 selvitti hienosti tiensä ikäluokkansa ensimmäisiin aluefinaaleihin. Vantaan EnergiaAreenalla tänään pelatuissa otteluissa otteet vain paranivat ja tuloksena oli riemukas kolmas sija.

Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Topo, joka oli kylvettänyt Masun pariinkin otteeseen kauden aikana. Tällä kertaa ottelu oli varsin tasainen Masun haastaessa munkkalaiset Masun omalla tavaramerkillä, nopeilla hyökkäyksillä ja kovalla levypallopelillä. Vasta kolmannella jaksolla Topo onnistui kuromaan kaulan, jota Masu - onnistuneesta lopusta huolimatta ei enää tavoittanut. Tulos 49 - 41 Topolle ja Masu pronssiotteluun.
Masun pisteet: Markus 14, Patrik 13, Taneli 6, J-T 5, Kevin 2 ja Santeri 1. Tsemppari: Markus

Pronssiotteluun Masu sai vastaansa Sykin. Masu aloitti vahvasti ja hyödynsi pituusylivoimaansa. Nopeasti Masu kasvatti selvän kaulan sykkiläisiin. Toinen jakso oli tasainen, mutta kolmannella jaksolla Sykki onnistui kuromaan Masun etumatkaa kiinni - kolmella pisteellä. Loppu oli Masun näytöstä ja numeroin 52 - 33 pronssimitalit aseteltiin Masun pelaajien kauloille. Pelaajat ja runsaslukuinen kannustusjoukko riemuitsivat mitaleita äänekkästi, valmentaja ja joukkueenjohtaja olivat jostain syystä menettäneet äänensä.
Masun pisteet: Patrik 24, Markus 12, Taneli 8, J-T 4, Juho ja Kevin 2. Tsemppari: J-T

JS

PS Maanantaina on vappuaatto, eikä ensi viikolla ole vakioharjoituksia. Seuraavalla viikolla mm. Masun kauden päättäjäiset, seuratkaa sähköpostia!       

Sama


Harjoitusajat  

Päivä Paikka Aika
Ke MPH 16:00 - 17:30  Treenit yhdessä 95 joukkueen kanssa.
To MPH

18:45 - 20:00
Jos torstaina on peli, harjoitukset niille, jotka eivät pelaa
15:30 - 16:30

Coach Puppe Holmberg (044 - 910 1681, holmberg.birger@luukku.com)  

 

Otteluohjelma 2007

Pojat 96 I Div.

Onro Pvm Kotijoukkue   Vierasjoukkue Paikka Klo/Tulos Pisteet
16243 La 27.01 EBT - Masu 96-97 Meritorin koulu 22 - 47 Taneli 15, Patrik 13, J-T 7, Tuomas 6 Santeri 4, Markus 2
16244 La 27.01 Masu 96-97 - Sykki Meritorin koulu 63 - 41 Taneli 24, Patrik 16, Juho 10, Tuomas 4, J-T 3, Santeri 2
16248 Su 04.02 HyPo - Masu 96-97 MPH 56 - 39 Patrik 18, Juho ja Santeri 6, Markus 5, Päivö 4
16247 Su 04.02 PuHu - HyPo MPH 44 -63
16246 Su 04.02 Masu 96-97 - PuHu MPH 61 - 57 Patrik 26, Markus 14, Juho 8, J-T 5, Santeri 4, Timo ja Päivö 2
16259 La 17.03 WB Black - Masu 96-97 Munkkiniemen
yhteiskoulu
13:40
16260 La 17.03 Masu 96-97 - ToPo Munkkiniemen
yhteiskoulu
15:10

 Pojat 95 II Div.

Onro Pvm Kotijoukkue Vierasjoukkue Paikka Klo/Tulos Pisteet
16733 To 18.01 Ylä-Masu - HNMKY-Pakila MPH 62 - 42 Patrik 18, Taneli 16, Petsku 12, Markus ja Nikolas 6, Leo ja Mathias 2
16737 La
03.02
RU Blue - Ylä-Masu Rekolanmäen koulu
14 - 66 Patrik 20, Petteri 18, Nikolas 8, Leo 8, Mathias 4, Matias 4, Markus 2, Jere 2
16741 To 01.03 Ylä-Masu - Honka A MPH 57 - 47 Patrik 26, Nikolas 11, J-T 6, Tuomas 4, Markus 4, Kevin 2, Dekel 2, Saku 2
16749 To 22.03 Ylä-Masu - Honka 96 MPH 28 - 41 Patrik 13, Leo 6, Jere 4, Nikolas 3, Tuomas 2
16745 La
24.03
WB Mix - Ylä-Masu Vartiokylän ylä-aste 55 - 40 Nikolas 15, Patrik 14, Tuomas 4, Jere 3, Leo 2, J-T 1, Markus 1
16757 To 29.03 Ylä-Masu - HyPo MPH 66 - 28 Patrik 22, Petteri 20, Nikolas 8, Tuomas 8, Kevin 4, J-T 2, Markus 2
16753 Su 15.04 PuHu White - Ylä-Masu

Martinlaakson Lukio
Martinlaakson-polku 4

60 - 37 Petsku 22, Patrik 15, Leo 9, J-T 7, Tuomas 4, Markus 3.

Pojat 95 III Div.

Onro Pvm Kotijoukkue   Vierasjoukkue Paikka Klo/Tulos

Pisteet

16770 Su 28.01 Torppa - Ala-MaSu Munkkiniemen
yhteiskoulu

33 - 53

Petteri 16, Nikolas 10, Leo 10, Juho 4, Mathias 3, Saku 2, Salomon 2, Santeri 2, Joel 2, Jere 2

16761 To 01.02 Ala-MaSu - HuBa MPH

48 - 58

4, Salomon 4, Kevin 2, Dekel 2, Santeri 2, Jere 2, Mathias 2

16765 Su 04.02 Tarmo - Ala-MaSu Linnakosken
lukio, Porvoo

24 - 73

Petteri 20, Nikolas 17, Mathias 14, Leo 8, Matias 8, Jere 4, Dekel 2

16768 To 08.03 Ala-MaSu - RU White MPH

42 - 46

Nikolas 15, Leo 13, Santeri 6, Benjamin 4, Kevin 2, Jere 2

16775 To 15.03 Ala-MaSu - LePy 95/96 MPH

51 - 39

Nikolas 6, Kevin 4, Benjamin 2, Dekel 2, Joel 2, J-T 2

16781 La 14.04 EBT Black - Ala-MaSu Meritorin koulu,
Merivalkama 9
Espoo
48 - 49 Nikolas 19, Leo 13, Joel 4, J-T 4, Santeri 4, Jere 3, Salomon 2


Palaute
Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
Tapahtumakalenteri
 
 © 2005 Malmin Superkoris (MaSu) SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu