Kausi 2012-2013

 

Kausi 2012-2013

Masun edustusjoukkue kamppailee kaudella 2012-2013 miesten eteläisen alueen 2.divisioonassa. Koska nousukarsinnat meni liian hyvin päätti johtokunta tehdä rajuja muutoksia pelaavaan kokoonpanoon. Karsintojen paras pelaaja Janne Nuutinen lähetettiin opiskelumatkalle Joensuuhun ja osallistuminen tulevalle kaudelle on epävarmaa. Stefan Beatovicin tulo joukkueeseen aiheutti myös harmaita hiuksia – tulisiko hankkia toinen pallo takakentälle Lindqvistin & Beatovicin jaettavaksi, vai pitäisikö Oscar Lindqvist lähettää pelaamaan 1.divisioonaa Tunmky:n joukkoihin. Liiton suostumattomuus pelata virallista koripallo-ottelua kahdella pallolla ja Tunmky:ltä saatu tarjous ajoi Masun rankan päätöksen eteen – Lindqvististä oli päästettävä irti. Lindqvistin ja Nuutisen puuttuminen näkyy mitä todennäköisimmin Masun pelissä, vastasihan kaksikko yhdessä puolesta joukkueen pisteistä & painoindeksistä. Tälle kaudelle lähdetään kuitenkin luottavaisin mielin ja samoin tavoittein kuin aikaisempinakin vuosina. Hankkia Jommi Vuolteelle tyttöystävä.

Siirtomarkkinoilta on muutamia pelaajia saatu värvättyä ja joukkueen keskipituus on ensimmäistä kertaa historian aikana yli 170cm, joka on suomalaiselle koripallojoukkueelle jo todella hyvin.Yhtäkään sentteriä joukkue ei kuitenkaan ole onnistunut hankkimaan. Tilastojen valossa joukkueella menee myös hyvin. Edustusjoukkue on viimeksi hävinnyt ottelun 8.1.2012. Voittoputki ei sinänsä ole ihmeellinen, mutta mielenkiintoinen sattuma on se että joukkueen Presidentti Lindin ainoa peli edustusjoukkueen paidassa viimeiseen 2,5 vuoteeen sattui 8.1.2012.

Uudet pelipaidat ovat tulossa joukkueelle ”kauden aikana”, joten todennäköisesti Masun pojat nähdään juoksemassa uusissa kiiltävissä pelipaidoissa jo piakkoin. Suurin haaste tulevalla kaudella tullee olemaan arki-iltoina pelattavat ottelut, sillä joukkueen kokoonpanosta suuri osa opiskelee muualla kuin Helsingissä. Muuten joukkue on valmiina kauden koitoksiin ja odottaa jo innolla arkipäivän matkaa Hyvinkäälle. Ohessa vielä valmentajan mietteet kuluneesta kaudesta kevään nousukarsintojen jälkeen: http://www.youtube.com/watch?v=RU9TlyCiTok

 

 

<------- Klikkaa vasemmalta haluamasi otteluraportti auki ja nauti!