Sasu Salin

Sasun varmat ja nopeat kolmoset pelottavat vastustajia.
Sasu uuden ammattilaisseuransa peliasussa.

Sasu Salin on paljasjalkainen malmilainen ja  MaSun kasvatti, joka opiskeli Mäkelänrinteen urheilulukion koripallon valmennuslinjalla.  Sasun urheilu-ura alkoi 5-vuotiaana MPS:ssa jalkapallon parissa ja jalkapallo tuntuikin pitkään koripallon ohella omalta lajilta. Varsin varhain, jo 12-vuotiaana, Sasu joutui kuitenkin tekemään valintaa oman lajin suhteen ja koripallo oli ehdottomasti Sasun ykkösvaihtoehto. Sasu on pelannut MaSussa B-poika ikään asti jonka jälkeen siirtyi Honkaan, jossa hän edusti A-poikia Honka Akatemiassa. Nopeasti hän sai myös vastuuta miesten 1-divisioonassa ja peliminuutteja on tullut myös miesten SM-liigassa. Sasun tilille on kertynyt jo useita poikien maaotteluita ja yhdet koulujen väliset MM-kisatkin. Sasu pääsi tänä vuonna kokeilemaan taitojaan myös miesten maajoukkueessa, jossa hän tehtailikin hurjasti pisteitä jo heti ensimmäisissä otteluissaan.

Tällä hetkellä Sasu pelaa ammattilaisena ACB liigaa pelaavassa Unicaja Malagassa. Sasun aikaisemmat seurat ulkomaisissa sarjoissa CB Gran Canaria ja Union Olimpija Ljubljanassa.

 

Sasu kirjoitti ensimmäisen kouluaineensa Mäkelänrinteessä aiheesta:

Koripallo- I love this game

Koripallo on kuulunut elämääni pienestä pitäen. Jo alle kouluikäisenä olin isäni mukana harjoituksissa Helsingin Kisahallissa. Isäni pelasi korista Kaisaniemen Dynamossa. Oli itsestään selvää, että minäkin halusin mukaan. Kisahalli on helsinkiläisen koripalloseura Torpan Poikien kotikenttä. Hyvällä onnella siellä saattoi törmätä moniin koripallokuuluisuuksiin kuten Anssi Rauramoon ja Kari-Pekka Klingaan. Joskus jopa pääsin seuraamaan heidän pelejään. Näiden suomalaisten koripalloikonien pelipaidat ovat nyt ”jäädytettyinä” Kisahallin seinällä. Silloin mietin pelaisinkohan minäkin joskus täällä?

Oma koripallourani alkoi Malmin Superkoriksessa eli Masussa, jonka kotikenttänä toimii Malmin palloiluhalli. Jos Töölön Kisahalli on Helsingin keskustan merkittävin koripallopaikka, on Malmin palloiluhalli sitä Pohjois-Helsingissä. MPH:lla on kasvanut monta koripallon taitajaa, joita minulle oli tuolloin esim. Eero Levä, Teemu Rintala ja tietenkin Petteri Koponen. Petterin pallonkäsittelytaidot olivat jo tuolloin aivan omaa luokkaansa ja siinä oli meille junnuille esikuvaa kerrakseen.

Valmennuksella on suuri merkitys pelaajan kehityksen kannalta. Minä sain ensimmäiseksi valmentajakseni Birger Holmbergin, Pupen. Syksyllä 1998 meitä – 91 syntyneitä oli aloittamassa melkoinen porukka, ja meistä jokainen paloi halusta päästä koripallon kimppuun. Kaikkien meidän innokkaiden pelimiesten keskellä Puppe hääri kuin kotonaan. Hänellä oli aikaa opettaa, kannustaa ja silittää päätä haavereiden sattuessa. Tässä vaiheessa minä opin rakastamaan koripalloa.

Tämän jälkeen minulla oli mahdollisuus olla saman valmentajan kanssa lähes viisi vuotta. Markku Siironen oli nuori valmentaja ja hänellä oli paljon pelillistä näkemystä. Olimme ylpeitä saadessamme hänet seuraavaksi valmentajaksemme. Siironen jatkoi Pupen opetusta eteenpäin, mikä sai minut ja muut pelitoverini kehittymään. Hänen ohjauksessaan opimme kilpailemaan ja kehityimme myös yksilöllisesti pelaajina. Valmennuksessa on käyty keskustelua siitä, pitäisikö valmentajan vaihtua parin vuoden välein. Saattaahan olla, että pitkään samaa porukkaa valmentanut sokeutuu pelaajille. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että tässä vaiheessa valmentajalla ei ole niin kauheasti väliä kunhan hän osaa vain asiansa ja kun itse pelaajalla on motivaatio tekemiseen.

Valmennus tähtää yksittäisen pelaajan kehittämiseen ja ja samalla koko joukkueen kehittymiseen. Hyvin valmennettu ja osaava joukkue taas näyttää taitonsa kilpailuissa. Kilpaileminen ei ole itsetarkoitus, mutta se on se suola, joka saa janoamaan lisää harjoittelua ja uusia pelejä. Kilpailemisessa pelaaja pääsee näyttämään taitonsa ja nauttimaan harjoittelun tuloksista. Joukkuepeleissä yhden pelaajan taidot ovat vain osa kokonaisuutta ja paraskaan pelaaja ei voi yksin voittaa peliä. Siksi joukkueessa on vallittava hyvä ja toisia kannustava henki. Joskus tarvitaan kuitenkin rohkeita yksilösuorituksia voiton saavuttamiseksi. Parhaat omat kokemukseni muistuvat juuri peleistä, joissa takaa-ajoasemasta on noustu tasoihin ja itse on päässyt ratkaisemaan voiton omalle joukkueelleen. Kilpailemisen toinen puoli on häviäminen. Valmentajamme onkin sanonut, että juuri tappioiden kautta opitaan vasta jotain uutta. Kun hävitty peli käydään kohta kohdalta läpi, on pelaajalla monta uutta asiaa opittuna.

Mikä sitten tekee koripallosta minulle sen ainutkertaisen elämäntavan? Nyt on maanantai 22.10.07 ja klo on 21.30. Olen juuri palannut Honka -Topo miesten korisliigan ottelusta. Yksi unelmistani on jo täyttynyt: olen pelaamassa miesten mestaruussarjaa. Peli pyörii vielä mielessäni ja muistan ottelun kuin katselisin elokuvaa. Avausheiton, hyökkäykset, puolustukset, syötöt ja riistot. Ja tietysti ne muutamat minuutit, kun minä olin kentällä. Kentällä, jossa pelasivat Suomen parhaat koripallon pelaajat. Voisinko tehdä mitään muuta? Onko elämässä mitään muuta kuin koripallo? Mielestäni ei, koska I love this game!