Korisriehaa alakouluilla

16.9.2022

Masu on tänäkin vuonna tuomassa koripalloa pänttäämisen vastapainoksi ja tueksi Koillis-Helsingin alakouluille


Samaan aikaan, kun toisesta päästä kunnioitettavan uran Susijengissä ja Euroopan ammattilaiskentillä päättävä Masun kasvatti Petteri Koponen siirtyy ansaitulle "eläkkeelle" (Lue lisää), on koripallon polulle mahdollista seuraavan sukupolven astua huomaamatta kesken koulupäivän. Ensiaskelta näiden omien polkujen löytämiseen on innokkaimmat Masun valmentajat ja vapaaehtoiset jalkaantuneet viemään korista lapsille tuttuun ja turvalliseen ympäristöön. 


Koulujen kanssa yhteistyössä järjestettävän koripallopäivän aikana oppilaat ovat vanhaan tapaan päässeet omissa ryhmissään kokeilemaan korista kokeneiden valmentajien seurassa liikuntasalissa. Kuitenkin suurimmaksi hitiksi syksyn aikana on noussut välituntien riemuksi pystytetty Masu-teltta ja etenkin sen heittokone - välillä ihan jonoksi asti!


Iso kiitos työryhmälle ja tsemppiä syyskuun viimeisiin korisriehoihin!



Päivin Masu-teltalla jonotetaan innoissaan heittämään
Ekat kikat haltuun Pekka ja Juuso koutsien pelikirjasta