Masu palkitsi menneen kauden 2024–2025 onnistujat Kisakalliossa
Malmin Super-Koris ryJulkaistu: 21.10.2025 19.54

Masu palkitsi menneen kauden 2024–2025 onnistujat Kisakalliossa


MasuBasketin kauden 2024–2025 palkinnot jaettiin perinteikkäällä Kisakallion urheiluopistolla. Leiri tarjosi upean hetken pysähtyä juhlistamaan menneen kauden onnistujia ja seurahengen voimaa.


Seurapalkinnot

Vuoden Masulainen – Lauri Virtanen

Vuoden Masulainen on MasuBasketin arvostetuin tunnustus, joka on jaettu vuodesta 1997 lähtien. Palkinto myönnetään henkilölle, joka on edustanut seuraa esimerkillisesti eri osa-alueilla Masun arvojen mukaisesti. Lauri Virtanen saa kunnian pitää upean MaSu Kotka -patsaan vuoden ajan.

Kaikki eivät välttämättä muista, mutta Lauri oli paikalla jo vuonna 1997 Malmin VPK:lla jännittämässä, olisiko hän ensimmäinen Vuoden Masulainen - silloin pysty matkasi Jarno Lehtisen (Masu-85) kaappiin. Nyt, 27 vuotta myöhemmin, pitkäjänteinen työ Masun ja juniorikoripallon eteen sai ansaitun tunnustuksen.

Vuoden valmentaja – Markku Loijas

Markku Loijas palkittiin Vuoden valmentajana ansiokkaasta työstä seuran toiminnan edistämiseksi. Hän on toiminut 2014-joukkueen valmentajana jo useamman vuoden ajan, ja on sekä poikien että vanhempien puolesta erittäin pidetty tehtävässään. Markun rauhallinen ote, johdonmukainen valmennustyyli ja lämmin läsnäolo ovat tehneet hänestä korvaamattoman osan Masu-yhteisöä.

Vuoden joukkueenjohtaja – Maari Tarna

Maari Tarna on toiminut joukkueenjohtajana esimerkillisesti ja ollut tärkeä osa seuran arjen sujuvuutta. Hän on ollut mukana 2014-joukkueen matkassa pitämässä jöötä – erityisesti silloin, kun Markulla meinaa kädet loppua poikien (ja vanhempien) kaitsemisessa. Maari on seuran arjen selkäranka, jonka panos näkyy niin kentän laidalla kuin kulisseissakin.

Petteri Koponen -palkinto – Felix Kokko

Petteri Koponen -palkinto myönnetään pelaajalle, joka osoittaa taidollaan, asenteellaan ja harjoittelullaan halua kulkea kohti ammattilaisuutta. Tällä kertaa palkinnon pokkasi Felix Kokko (Masu-13). Felix on osoittanut erityistä sitoutumista ja kehityshalua kauden aikana, ja onkin oiva valinta sovittelemaan tällä kertaa Kenraali Koposen saappaita jalkaansa.

Sasu Salin -palkinto – Lauri Österholm

Sasu Salin -palkinto annetaan pelaajalle, joka harjoittelee ahkerasti sekä joukkueessa että omalla ajallaan, ja tekee sen aina hymy huulilla. Tänä vuonna palkinto myönnettiin Lauri Österholmille (Masu-12), joka on osoittanut kauden aikana poikkeuksellista harjoitusmotivaatiota ja ollut esimerkillään kannustava voima koko joukkueelle - aivan kuten eräs toinen vanha malmilainen "Roskisdyykkärikin" aikoinaan.



Ikäluokkien tsempparit

Ikäluokkien tsempparipalkinnot myöntää joukkueen oma valmentaja tunnustuksena pelaajan asenteesta, kehittymisestä ja esimerkillisestä toiminnasta kauden aikana.

  • 2012 – Amos Wivolin
  • 2013 – Jesse Teisala
    • Valmentajan perustelu: "Jesse on aktiivinen harjoittelija, joka tekee töitä myös omalla ajallaan. Kehittynyt huimasti viime kaudella."
  • 2014 – Teemu Merivaara
  • 2015 – Benjamin Kopra
  • 2016 – Sasu Ruottinen
  • 2017 – Kerkko Rämö
  • 2018 – Elias Murros


Masu kiittää ja onnittelee kaikkia palkittuja – tästä on hyvä jatkaa kuluvaa kautta, uusin tavoittein ja innolla!

Malmin Super-Koris ry 

(Y-tunnus 1020706-4)


Laskutusosoite: Lallintie 4, 00700 HELSINKI